top of page
viira.png

Pakkasen Eloaika "Viira"

Syntynyt: 6.4.2013

Rekisterinumero: FI25951/13

Viira Koiranetissä

Viira on Riikan porokoira. Viira tuli sijoituskoirana Riikka Pakkaselta mutta Pakkasen kennelin kasvatustoiminnan mentyä jäihin, jäi Viira silloin Espooseen elämään tallikoiran elämää. Viira tuotiinkin hevostallille ensimmäisen kerran kahdeksanviikkoisena.

​

Viira on äärettömän kiltti ja mukautuva porokoira, jota tosin joskus polokoilaksikin kutsutaan koska usein Viira näyttää paljon surullisemmalta kuin onkaan. Viira on aina valmis lähtemään mukaan ihan mihin vain ja valmis tekemään lähes mitä vain. Tallikoirana Viira on erityisen ansioitunut hiirestäjä ja myyrästäjä. Viira ei koskaan lähde pihapiiristä ja tulee välittömästi luokse kutsuttaessa vaikkei sen kummallisempia temppuja osaakaan. Kameralle poseeraaminen on Viiralle kamalaa, aina häviää korvat niskaan ja silmät menee kiinni kun vähänkin pyytää istumaan ja näyttää kameran linssiä. 

​

Viira on tällä hetkellä Saletisti-lauman matriarkka, jota joskus pihapoliisiksikin sanotaan. Viira katkaisee jos muiden välille tulee kahnausta ja välillä leikitkin, koska eihän se nyt ole soveliasta leikkiä liikaa. Itse Viira rakastaa pieniä palloja joita voi heitellä pitkin pihoja. Porokoiraksi Viira on lähes sosiaalinen, mutta näyttää aika hurjalta kun esittelee koko hammarivistöään ilmoittaessaan muille koirille ettei iholle ole nyt asiaa tulla.

​

Viira on kahden Saletisti-poropentueen emä.

bottom of page